Mitä sitten tän tauon aikana olen puuhannut? No viime viikolla tultiin Lohjalle. Ollaan juhlittu kavereiden kanssa, ollaan katsottu paljon leffoja ja yksi mahtava tuotantokausi, ollaan oltu Korkeasaaressa, kaupungilla, mökillä, ajelemassa, otin geelikynnet ymsymsyms... Shoppaillut EN ole, paitsi uuden lompakon, väliaikaisen henkilökortin, ruokaa, juomaa, tietysti nämä ihanat kynnet jajaja en kai muuta? Okei eilen tilasin netistä hampaidenvalkaisukynän. Asetin itselleni aikarajan pariin juttuun, niistä myöhemmin.
Oltiin tosiaan Korkeasaaressa viime torstaina. Mun ja Roopen lisäksi mukana oli äiti, minun sisko ja hänen avomiehensä. Oli kiva reissu, vaikka ei nähty yhtäkään apinaa (Roopen lisäksi)!!! Oli älyttömän kuuma ja rusketuinkin ihan kivasti. Eläimet oli ihania ja niin edespäin, mutta antaa kuvien kertoa loput:
Ulkona aitauksissa ei kauheasti eläimiä näkynyt, sillä oli niin kuuma päivä ja suurinosa eläimistä veti sikeitä.
Ai joo, nähtiin me kaksi apinaa sittenkin!
Korkeasaaren sulkiessa porttinsa, me lähdettiin ajamaan takaisin Lohjalle (tietysti nälkäisinä Mäkin kautta)
en tuu teijäkaa ainakaa korkeasaaree, roope ottas kumminki ton antti tekstin liia tosissaa =[
VastaaPoistaHeittäis sut leijonien kaa ;)
Poista