Koulussa tunsin itseni onnelliseksi, kun huomasin taas kerran miten ihania ystäviä minulla on. Ruokalassa istuessa tunsin itseni ihmeellisen rauhalliseksi, verrattuna siihen rauhattomaan minääni joka yleensä olen. Istuin vain rauhassa ja söin tyttöjen kanssa. Katselin toisia oppilaita ja jotenkin muiden puhe tuntui korvissa mukavalta. Yleensä näprään kokoajan jotain tai ainakin vipatan jalkaani. Kerrankin olin paikoillani.
Koulun jälkeen istuttiin vain tyttöjen kanssa Pressossa ja käytiin kaupoilla. Ja taas kerran huomasin, että minullahan on ne maailman parhaimmat ystävät. En olekkaan ehkä niin yksinäinen kun luulin.
Menin myös eräälle näistä ihanista tytöistä kylään. Juotiin teetä ja juteltiin vaan. Hän opetti myös minua laittamaan pidennykset ponnarille.
Myöhemmin iltapäivällä mentiin Roopen kanssa rannalle ja syötiin jätskit. Oli taas onnellinen hetki, vaikka ei tehtykkään mitään erikoista. Oli ihana kuunnella lasten naurua ja muistella kuinka itsekkin olin pieni ja opettelin pelaamaan Länskäriliigassa jalkapalloa. Muistan kun pojat kiskoi mua aina hiuksista, jotka silloin olivat yli pyllyni. Välillä Roope kysyi mitä mietiskelen kun olen niin hiljaa, koska yleensä höpöttelen kokoajan jotain. Välillä on ihan kivaa olla vain hiljaa ja kuunnella ajatuksia. :)
Niinhän se on, arjen pienet asiat tekevät onnelliseksi. ♥
Nyt istuskelen kotona, tein ruokaa ja katselin äidin kanssa telkkua. Ihanaa kun on äiti olemassa. ♥ Parhautta olisi, jos siskokin asuisi lähempänä, mutta ehkä vielä joskus asutaankin lähekkäin.
Huomenna menen kouluun ja koulun jälkeen olen ainakin Roopen kanssa koska ei sitten taas nähdä muutamaan päivään. Tiedän, muutama päivä ei ole pitkä aika mutta onhan se silti kiva viettää aikaa yhdessä :) Menen myös illalla varmaankin salille ystäväni kanssa joka liittyi myös Aplicoon! :)
Ylihuomenna lähdetään ihanien ystävieni kanssa laivalle! Risteilystä tulee varmasti ikimuistoinen, vaikka olisihan ihanaa jos voisin lähteä kaikkien lähimpien ystävieni kanssa. Aina ei saa mitä haluaa.
Tän näkösenä lähdin kouluun. En ehtinyt edes meikata koska päätin laittaa pidennykset päähän. :D
ja tämän näköinen olen nyt
Nyt menen nukkumaan, jotta jaksan aamulla ehkä herätäkkin. Hyvää yötä muruset ♥
Jos siis saan nukuttua kun menin lukemaan tämän..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kysyä tai kehua, kritisoida tai olla eri mieltä. Kommentit ovat aina tervetulleita! :)