Yö meni painajaisia karkuun juostessa, kiitos Sofi Oksasen todella hyvän mutta järkyttävän elokuvan.
Eilen jo tuntui etten saa happea tarpeeksi, kuumemittari varmasti näyttäisi tuhatta ja muutenkin ihan kamala olo. No ei ollut kuumetta ja aamulla herätyskello soi 5:30.
Ai että teki mieli paiskata kännykkä jonnekkin ja vain jäädä Roopen viereen lepäämään, noh en jäänyt. Vähän kyllä kiukutti, kun toinen sai jäädä vielä pariksi tunniksi nukkumaan ja minä sain matkustaa aivan täydessä bussissa Hangosta kouluun.
Itsepähän halusin jäädä viel yhdeksi yöksi :D
Aamulla klo 5:50, pikameikit, hiukset ponnarille ja ensimmäiset vaatteet jotka osui käteen -outfit
Mutta siis eihän eilinen olo ollut mitään verrattuna tän päiväseen oloon, ihan järkyttävä olo.
Hoidin kuitenkin 8h koulupäivän kunnialla ja mietin vain kokoajan etten voi olla pois ja enää 5h niin pääsee nukkumaan.
Nyt olen niin poikki ja väsynyt, etten pystynyt vastaamaan äitille kun hän kysyi kumpaa ruokaa otan: munakasta vai kanaa&riisiä. Nostin vain sormen pystyyn joka tarkoitti munakasta, suusta ei vain tullut sanoja.
Kirjoitan tätä nytkin kännykällä, otan kohta koneen ja kirjoitan tämän puhtaaksi.
iPhonen rikkinäisellä näytöllä, on nimittäin aika hiton vaikeeta nähä kaikki mitä on kirjoittanut :D
Ehkä tekee hyvää olla pienen hetken yksin, ilman ääniä (paitsi äitin höpinä tuolla jossain taustalla) ja vain lepää, ajatella, haaveilla ja lähettää maailman tuuliin pieniä toiveita. Ja vaikka olo onkin kamala, on silti jokaisessa päivässä pieniä (tai suuria) hetkiä, jotka auttavat jaksamaan. Ystävä, lapsen nauru, kaunis ilma, hyvä ruoka tms.
Arjen pieniä hetkiä, jolloin maailma on kaunis paikka.
Nyt jatkan nettikauppojen selailua ja ihanista vaatteista haaveilua... palaillaan!
